ENSIMMÄINEN VUORO PÄIVYSTYKSEN SYKKEESSÄ

Aloitin työelämäjaksoni eilen iltavuorolla. Ihanan ohjaajani oli minua sairaalan aulassa vastassa ja esitteli minulle pukukopit ja muut. Vastaanotto oli lämmin ja ohjaajani ystävällisyys sai minut rentoutumaan. Ai jännitinkö? No kyllä vähän ainakin. Aikaa siitä kun olen ollut päivystyksessä töissä itse on kulunut 3½ vuotta. Lisäksi Mikkelin keskussairaala on minulle aika tuntematon.
Vuoro alkoi mielestäni päivystykselle tyypillisellä hulinalla. Koneet ei aluksi toimineet kunnolla ja siihen meni aikaa. Samaan aikaan potilaita tuli koko ajan lisää sisälle. Olin jotenkin osannut onneksi varautua että maanantai-iltavuoro saattaa olla hulinaa. Potilaita oli vähemmän vaativista likimain vierihoitoa vaativiin. Ja paljon! Ohjaajani pahoitteli ettei ennättänyt perehdyttää minua tiloihin ja toimintaan rauhassa, mutta minulle tämä tapa tutustua päivystyksen toimintaan oli oikein sopiva. Ainoa asia mitä harmittelin oli se, etten vielä osannut hakea tavaroita oikeista paikoista, olisin hyvin voinut toimia juoksutyttönä. Auttelin sen minkä osasin ja pystyin ja pääsin mielestäni suhteellisen pian homman kiinni. Tosin minun roolini oli pääasiassa seurata kiltisti ohjaajaa ja päivystyksen toimintaa.
Työyksikköön oli kiva mennä, minut otettiin iloisesti ja ystävällisesti vastaan. Aivan kaikki eivät tienneet kuka olin ja miksi siellä palloilen, mutta pian asiat selvisivät. Minulle jäi tunne että hoitajat arvostivat sitä, että opettaja hakee kokemusta. Samalla saan tehtyä itseäni tutuksi yhteistyökumppaneilleni.
Muutamia huomioita tein. Sellaisia, joihin ei itse hoitajan töissä ollessa tullut niin suuresti kiinnitettyä huomiota. Vaikka potilaita oli paljon ja vaativat hoitoa, menee hoitajan työajasta todella suuri osa tietokoneen ääressä istumiseen. Kaikki on kirjattava. Sitä mitä ei ole kirjattu, ei ole tehty... Ja koska bed-side-kirjaus ei oikein toimi, joutuu hoitaja tekemään kirjauksia kahdesti - ensin omalle muistilapulle ja sitten vielä koneelle. Mietin, että tätähän minä itsekin tein silloin muutama vuosi sitten ja tajusin että koneet vievät todella ison osan työstä. Mutta en ole koskaan tajunnut että se iso osa työajasta on noin ISO. Sanottakoon tässä ettei tämä ole kritiikkiä sairaalaa kohtaan, näin on vain toimittava. Harmi on se että eilen olisi ollut kiirettä ja töitä vaikka vuoroissa olisi ollut pari hoitajaa lisääkin. Itse kävin syömässä työvuoron selvästi puolivälin jälkeen, en ole ihan varma ennättikö ohjaajani syömään ollenkaan.
Ohjaajani ja hänen työparinsa harmittelivat loppuillasta että minulle on varmaan jäänyt aika sekava kuva työvuorosta. Ehkä joo, mutta ei ollenkaan varmaan niin sekava mitä he pelkäsivät. Ja se sekavuus mielessäni liittyy ehkä enemmänkin siihen, että olin ensimmäistä työvuoroa itselleni vieraassa paikassa ja toimintatavat olivat minulle tavallaan uusia. Eräs huomio mitä tein, liittyy työparin työskentelytapaan. Työnteko toimi joustavasti ja napakasti. Työnjako oli selkeä, välillä sitä tarkennettiin tilanteiden muuttuessa. Molemmat myös selvästi tykkäävät työstään. Ei suinkaan ollut heidän syynsä etteivät potilaat päässeet eteenpäin niin nopeasti kuin oli ehkä kaikilla ajatuksena. Kun jatkohoitopaikat eivät vedä, niin sille ei vaan voi mitään ja sitten on mietittävä varasuunnitelma. Ja sen varasuunnitelma... Akuuttihoitotyö on nimenomaan tiimityötä. Sitä ei oikein voi lähteä tekemään sooloillen. Ja hurjan paljon muuten helpotti tehtäviä "roudari" jonka vastuulla oli siirtää potilaat jatkohoitopaikkoihin osastoille tai käyttää heitä tutkimuksissa. Itselleni jäi hyvä mielikuva kiireisestä päivystyksen iltavuorosta. Kuhinaa oli kuin muurahaispesässä, mutta kaikilla oli sama päämäärä. Myöskään kiire ei mielestäni välittynyt potilaille. Kun potilaat kohdattiin, oli juuri se aika osoitettu juuri kyseiselle potilaalle.